Jälleenrakentaminen · 1944–1960-luku
Sotien jälkeen – jälleenrakentaminen
Monessa suhteessa sodanjälkeinen jälleenrakennus ja Suomen uuden suhteen rakentaminen Neuvostoliittoon käynnistyivät heti Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen 19. syyskuuta 1944, vaikka Lapissa käytiin yhä sotaa. Tulevaisuuden epävarmuus painoi sekä suomalaisia että suomenjuutalaisia: sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli vasta edessä, ja äärimmäisenä pelkona oli Neuvostoliiton mahdollinen miehitys. Pieni juutalainen yhteisö pyrki navigoimaan parhaansa mukaan tässä epävakaassa tilanteessa. Israelin valtion perustaminen toi samalla uutta toivoa ja valoa yhteisön elämään.
Kylmän sodan alun muistipolitiikkaa
Moskovan välirauhan jälkeen neuvostovoittoinen valvontakomissio saapui Helsinkiin valvomaan sopimuksen ehtojen toimeenpanoa. Tämä herätti laajaa huolta, ja juutalaisen yhteisön näkökulmasta erityisen epävarmaa oli se, miten juutalaisten sodanaikainen asema Suomessa tultaisiin tulkitsemaan ja voisiko siitä koitua Suomelle seurauksia. Juutalaispakolaisten kohtelu ja kahdeksan pakolaisen luovuttaminen natsi-Saksalle vuonna 1942 olivat äärimmäisen arkaluontoisia kysymyksiä. Tässä tilanteessa Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto julkaisi lokakuussa 1944 muistion, jossa se totesi, ettei suomenjuutalaisten asemaa ollut toisen maailmansodan aikana loukattu.
Suomen itsenäisyyspäivänä 1944 presidentti, marsalkka Mannerheim vieraili Helsingin synagogassa kaatuneiden juutalaisten sotilaiden muistotilaisuudessa ja luovutti seurakunnalle seppeleen. Tilaisuudessa rabbi Elieser Berlinger esitti virallisen kiitoksen Suomen kansalle siitä, että juutalaiset olivat saaneet elää tasavertaisina eikä heitä oltu vainottu.
Juutalaispakolaisten luovutuksista vastannut Valtiollisen poliisin ylipäällikkö Arno Anthoni joutui oikeuden eteen vasta vuonna 1948. Lopulta korkein oikeus hylkäsi häntä vastaan nostetut syytteet ja hän sai ainoastaan varoituksen virkavirheestä.
Sodissa kaatuneiden ja holokaustin uhrien muistaminen
Juutalainen yhteisö muisti sodissa kaatuneita sotilaitaan muistotilaisuuksin ja Pro patria -tauluin samalla tavalla kuin muu Suomi suri vainajiaan. Helsingin juutalaiselle hautausmaalle pystytettiin sankarihautojen luo vuonna 1952 muistomerkki kaatuneitten juutalaisten sotilaiden muistolle.
Juutalainen yhteisö järjesti myös muistotilaisuuksia holokaustin uhreille pian sodan päätyttyä ja Suomessa vieraili kansainvälisiä näyttelijöitä, joidenka esitykset käsittelivät Euroopan juutalaisten kansanmurhaa. Juutalainen yhteisö pitäytyi kuitenkin pystyttämästä minkäänlaista muistomerkkiä holokaustissa menehtyneille. Syynä tähän oli maassa vallitseva hiljaisuus koskien Suomen kytköksiä juutalaisvainoihin ja Suomen ja natsi-Saksan välistä suhdetta ylipäänsä.
Vasta 1970 paljastettiin Helsingin synagogan seinään kiinnitetty holokaustin uhrien muistomerkki, kun katsottiin, että poliittinen ilmapiiri salli sen.
Holokaustin uhrien auttaminen
Juutalainen yhteisö pyrki sodan jälkeen auttamaan holokaustin uhreja sekä taloudellisesti että materiaalisesti erilaisten keräysten kautta. Vuoden 1946 Puolan Kielcessä tapahtuneen pogromin jälkeen yhteisön johto neuvotteli Suomen hallituksen kanssa kauttakulkuviisumeista Puolan juutalaisille pakolaisille. Neuvottelujen tuloksena yli sata Puolan juutalaista pystyi lähtemään maasta laillisesti. Valtaosa heistä jatkoi Ruotsista eteenpäin, ja vain pieni osa saapui Suomeen.
Yhteisön jäsenet halusivat auttaa myös holokaustista selvinneitä lapsia, ja muutamat perheet päätyivät adoptoimaan heitä.
Juutalaisen koulun toiminta elpyy
Helsingin juutalainen yhteiskoulu saattoi aloittaa toimintansa jälleen syksyllä 1944, kun Ruotsiin syksyllä 1944 evakuoidut lapset palasivat takaisin. Koulun haasteena oli löytää uudet heprean ja juutalaisaineiden opettajat, kun entiset opettajat olivat paenneet Suomesta Ruotsiin 1944. Koulu sai värvättyä uudet opettajia Puolasta ja Palestiinan mandaatista.
Sodan ja epävarmojen aikojen vuoksi koulun oppilasmäärä oli aluksi pieni mutta vähitellen suurten ikäluokkien myötä se kasvoi. Ennen koulun täyttäessä 30-vuotta, vuonna 1948, sen tiloja remontoitiin perusteellisesti.
Katseet kiinnittyvät Israeliin
Sodan jälkeen juutalaisen yhteisön – kuten koko maailman juutalaisten – katseet kääntyivät Palestiinan mandaattiin ja toiveeseen juutalaisen kansallisen kodin perustamisesta. Ennen Israelin itsenäisyyden julistusta 14. toukokuuta 1948 joukko suomenjuutalaisia nuoria matkusti mandaattiin vapaaehtoisina taistelemaan tulevan valtion puolesta.
Yhteisön Hatikwah-lehti seurasi tiiviisti elämää Israelissa. Valtion perustamisen jälkeen hepreankielinen kulttuuri alkoi näkyä yhä vahvemmin Helsingin juutalaisen seurakunnan toiminnassa: esimerkiksi laulukuoro otti ohjelmistoonsa uusia hepreankielisiä lauluja.
1950‑luvulla kymmenet nuoret muuttivat Israeliin ja aloittivat siellä uuden elämän. Samalla Israelista alkoi saapua myös valtiovieraita Suomeen. Vuonna 1962 Israelin pääministeri David Ben‑Gurion vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa.
Uusi suunta
Sodan jälkeen Suomen juutalainen yhteisö halusi korostaa suomenjuutalaisten tasavertaista asemaa sodan aikana ja muistaa omia kaatuneitaan. Samalla se auttoi holokaustista selvinneitä pakolaisia taloudellisesti ja hankkimalla heille kauttakulkuviisumeita. Helsingin juutalainen koulu elpyi nopeasti sodan jälkeen ja löysi uusia opettajia ulkomailta. Israelin valtion perustaminen toi yhteisölle uuden suunnan, ja 1950‑luvulta lähtien yhteydet Israeliin vahvistuivat sekä muuttoliikkeen että valtiovierailujen kautta.
Kuvia
