Kaupungit · Viipuri
Viipurin juutalainen seurakunta
Viipuri oli ennen toista maailmansotaa yksi Suomen elinvoimaisimmista juutalaisista keskuksista. Vuonna 1915 viranomaisten luetteloiden mukaan kaupungissa asui 257 juutalaista, ja seurakunta oli aktiivinen niin uskonnollisessa, taloudellisessa kuin kulttuurisessakin elämässä.
Ahdus-talo seurakunnan toiminnan keskuksena
Seurakuntaelämän keskukseksi muodostui Ahdus-talo. Seurakunta osti 28.1.1919 kaupungin ydinkeskustasta Linnankatu 23:sta 1800-luvulla rakennetun rakennuskompleksin, ja talon juhlalliset vihkiäiset pidettiin 9.2.1919.
Ahdus-talosta tuli nopeasti kaupungin juutalaisten toinen olohuone: siellä sijaitsivat seurakunnan kanslia, arkisto ja kirjasto. Suuressa juhlasalissa vietettiin kaikki yhteiset tapahtumat – juhlat, tanssiaiset, seurakunnan muusikoiden konsertit ja jiddishinkielisten teatteriryhmien näytelmät.
Minjanin kokoaminen oli helppoa, sillä talossa oli aina väkeä. Kesällä 1938 Ahdus-talosta tuli myös väliaikainen pakolaiskeskus, kun sinne majoitettiin yhdeksän Itävallasta saapunutta pakolaista.
Seurakuntalaisten elinkeinot
Viipurin juutalaisia työllisti vuonna 1910 eniten kauppa. Isak Kuschakoff hankki elantonsa keräämällä rauta- ja metalliromua sekä tekstiilijätettä; hänen poikansa otti sukunimekseen Kuusakoski, ja Kuusakoski Oy toimii yhä samalla alalla, muun muassa alumiinitehtaan voimin Heinolassa.
Lakkitehtailija Ruben Meyer Steinbockin perustama Kotimaan Lakkitehdas oli vuonna 1910 kasvanut niin suureksi, että sille rakennettiin kaksikerroksinen tehdasrakennus; vuonna 1913 se työllisti 70 henkeä. Sortavalasta muuttanut hatuntekijä Simha Livson suunnitteli ensimmäisen suojeluskuntalakin ja sai elinikäiseksi asiakkaakseen marsalkka Mannerheimin.
Kulttuurielämä kukoisti
Kulttuurielämä oli poikkeuksellisen rikasta. 1930-luvulle tultaessa Viipurissa oli akateemisesti koulutettuja juutalaisia enemmän kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Puolalainen tohtori Leo Motzkin totesi vuonna 1928 vieraillessaan Suomen juutalaisissa seurakunnissa: ”Suomen juutalaisia voi verrata ihmisvartaloon: pää on Viipurissa, vatsa Turussa ja jalat Helsingissä.”
Seurakunnasta nousi merkittäviä taiteilijoita, kuten pianisti ja säveltäjä Rakel Levin (o.s. Steinbock), säveltäjä Erna Tauro (o.s. Pergament), viulisti Naum Levin, jiddishinkieliset näyttelijät Ester Steinbock (o.s. Rosenberg) ja Salomon Eckert, kuvataiteilija Samuel Besprosvanni sekä akateemikko Sam Vanni, konkretismin ja abstraktin taiteen uranuurtaja.
Myös yhdistys- ja urheilutoiminta kukoisti. Juutalaisuuteen kääntynyt Helmi Jakobson – lakimies Jonas Jakobsonin puoliso ja ministeri Max Jakobsonin äiti – perusti Viipuriin vuonna 1924 Suomen ensimmäisen WIZO-yhdistyksen, ja kaupungissa toimi lisäksi toinen naisten hyväntekeväisyysyhdistys.
Vuonna 1930 perustettiin urheiluseura Kadur, jonka päälajina oli jalkapallo; nyrkkeilijä Wulf Gurevitsch oli samana vuonna raskaansarjan Suomen mestari.
Uskonnollisista perinteistä pidettiin kiinni
Viipurilaiset eivät olleet erityisen uskonnollisia, mutta lähes jokaisen ovenpielessä oli mezuza, ja häät ja bar mitsvat vietettiin perinteisin menoin.
Kosher-lihaa oli aina saatavilla. Rabbi Maslovat, joka toimi rabbina 1903–1936, oli tehnyt sopimuksen Kauppahallin lihakauppias Makkosen kanssa, jonka kahdesta vierekkäisestä myymälästä toisessa myytiin rabbin shektaamaa kosher-lihaa.
Viipurin perintö
Talvisodan sytyttyä myös Viipurin juutalaiset evakuoitiin Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Tampereelle asettuneet evakot perustivat sinne oman seurakuntansa vuonna 1946.
Viipurilaisten tulo vauhditti Helsingin ja Turun seurakuntien suomenkielistymistä ja naisten aseman vahvistumista: Helsingissä naiset saivat seurakunnassa äänioikeuden vasta vuonna 1944, kun se Viipurissa oli ollut heillä aina.
Kuvia
