Kielet

Valtaosan Suomeen tulleiden juutalaisten sotilaiden ja heidän puolisoidensa äidinkieli oli jiddish. Jotkut käyttivät pääkielenään myös venäjää ja saksaa. Vuosisatojen ajan juutalaisessa yhteisössä oli vallinnut sisäinen kaksikielisyys, ts. äidinkielen jiddishin lisäksi uskonnollisissa yhteyksissä käytettiin myös ”pyhää kieltä” hepreaa, joka oli opittu kieli.

Suomeen asettuneet juutalaiset omaksuivat pian maan kieliä, suomea ja ruotsia. Esimerkiksi Helsingissä juutalaiset omaksuivat ensin ruotsin kielen, joka 1800-luvulla oli kaupungin valtakieli. Viipurissa juutalaiset käyttivät enemmän suomea. Suomenkielistyminen Helsingin yhteisössä kiihtyi vuonna 1933, kun Juutalaisen yhteiskoulun kieli vaihdettiin asteittain ruotsista suomeen. Näin haluttiin varmistaa valtion tuen saaminen.

Kielellisestä sulautumisesta huolimatta yhteisöt käyttivät verrattain pitkään jiddishiä ruotsin ja suomen ohella. Esimerkiksi Viipurin juutalaisen seurakunnan pöytäkirjat pidettiin jiddishiksi 1920–1930-luvuilla, samaan aikaan Helsingissä näyteltiin jiddishiksi. Turussa toimi vielä sodan jälkeen jiddishinkielinen alkeiskoulu.

Maailmansotien välisenä aikana kiinnostus nykyhepreaa kohtaan kasvoi, ja monet opiskelivat kieltä tavoitteinaan Palestiinaan muutto.