Vapaa-aika
Suomen juutalaiset, jotka olivat asettuneet suurimpiin kaupunkeihin, omaksuivat pian urbaanin elämäntyylin. Taloudellisen nousun myötä myös mahdollisuudet viettää vapaa aikaa paranivat. Aikaa ja rahaa oli enemmän kuin aiemmilla sukupolvilla. Helsinkiläisen Jac Weinsteinin revyyt satirisoivat uusrikkaiden lennokasta elämää 1920-luvulla, heidän vauhdikkaita iltojaan ravintola Fenniassa.
Monet juutalaiset perheet vuokrasivat huviloita kesäksi. Erityisesti Hanko, Ruissalo ja Naantali olivat juutalaisten perheiden suosimia kesänviettopaikkoja, jopa niin, että juutalaiset kutsuivat Naantalia – ruotsiksi Nådendal – leikkisästi Judendaliksi. Vaurastumisen myötä myös kylpylämatkat Keski-Eurooppaan yleistyivät.
1900-luvulla juutalaiset viettivät aikaa kuitenkin enimmäkseen omissa piireissään. Vapaa aika kului juutalaisten yhdistysten parissa ja seuratoiminnassa. Kontaktit valtaväestön kanssa rajoittuivat lähinnä työ- ja opiskelukuvioihin Toisen maailman sodan jälkeen kanssakäyminen valtaväestön kanssa lisääntyi.