Kansalaisoikeudet

Autonomian aikana Suomessa asuvat juutalaiset olivat Venäjän kansalaisia. Heidän asemansa ei ollut mitenkään turvattu ja useita karkotettiin maasta 1880–1890-luvuilla ja 1900-luvun alussa. Taistelun juutalaisten kansalaisoikeuksien puolesta aloitti Leo Mechelin vuonna 1872. Pappis- ja talonpoikaissäätyjen vastustuksesta juutalaisille ei tahdottu myöntää kansalaisoikeuksia. Heidän kaupankäyntimoraaliaan epäiltiin ja heidän pelättiin luovan kilpailua.

Juutalaiset itse alkoivat taistella kansalaisoikeuksien puolesta vasta vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen, kun Venäjällä puhalsivat vapaammat tuulet. Viipurilainen Santeri Jacobsson järjesti yleisiä keskustelutilaisuuksia ja laati aiheesta julkaisuja. Kun ilmapiiri autonomisessa Suomessa oli vihdoin otollinen, kaatui senaatin esitys kansalaisoikeuksien myöntämisestä tsaarin vastustukseen.

Suomen juutalaiset saivat kansalaisoikeudet – lähes viidenkymmenen vuoden taistelun jälkeen – pian Suomen itsenäistymisen jälkeen.